image

Kesä jo mielessä

Aurinko lämmittää jo ihanasti ja alkaa sulattaa viimein lunta. Kesä siintää jo mielessä ja sitä myötä kesän 2016 laidunpaikat ovat varattavissa nyt! Samoin kesäleireille on vielä muutamia paikkoja vapaana. Kannattaa varata pian, siten varmistat paikkasi ajoissa leirille tai hevosellesi laidunpaikan :)

Hevosille kuuluu hyvää, kaikki olleet terveinä ja karvanlähtöaika on kovassa vauhdissa. Varsamahat leviävät Valolla ja Lumouksella hurjaa vauhtia. Vielä reilu kuukausi olisi odoteltava pikkuvarsoja. Martta varsa on kasvanut hienosti ja täyttääkin kohta vuoden. Varsanäyttelyt siis kohta kutsuvat :) Vekkulillekin löytyi uusi koti, jossa tavoitteet korkealla. Fiksu Vekkuli oli ajo-opettaa, joten tuleva ammattinsa valjakkohevosena varmasti käy Vekelle paremmin kuin hyvin :)

Muutama uusi tuntiryhmä on mahdollista lisätä tuntikalenteriin. Ota yhteyttä jos haluat aloittaa uuden harrastuksen tai palata rakkaan harrastuksen pariin tauon jälkeen. Suomenhevosemme ovat erinomaisia ja rauhallisia opettajia ratsastuksen saloihin ja pienryhmässä saat opetuksesta paljon enemmän irti! :)

Tarjoamme nyt myös yritysryhmille elämyspaketteja! Lisätietoja Yrityksille sivulta. Kysy tarjous! suvi@suvinhevospalvelut.net

 

image

Kevät kuulumisia

Vuosi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa tallilla. Tuntihevosiin on liittynyt uusi vahvistus 10 vuotias suomenhevostamma Venla, joka onkin osoittautunut varsinaiseksi löydöksi, johon moni ratsastajistamme on jo ihastunut :) Valo puolestaan on jäämässä mammalomalle tuntihevoshommista piakkoin.Valon ja Lumouksen mahat senkun leviää ja  varsoja odotetaan syntyväksi toukokuussa.

Kovat paukkupakkaset ovat hiukan sotkeneet tuntikuvioita, mutta sissit ratsastajat ovat käyneet tehokkaasti keleistä riippumatta, hyvä niin :)

Muutama uusi alkeisryhmä starttaa nyt helmikuussa maanantaisin ja keskiviikkoisin, vielä ehdit mukaan! Tervetuloa myös lajin pariin palaavat ratsastajat!

Muutama tallipaikka joko täysi- tai puolihoidolla vapaana yksityishevosille! Myös tarjolla ratsutuspaikkoja tai varsan ajo-opetuspaikkoja 1-2kk. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Myös kesäleiriviikonloput 2016 on päätetty: 17.-19.6, 15.-17.7 sekä 29.-31.7. Kipi kapin varailemaan oma leiripaikka! Leireistä lisätietoja Leirit ja kurssit osiossa.  Elokuussa järjestämme myös päiväleirejä, joista lisätietoja lähempänä.

image

Tontut tanssii..

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja nyt onkin mahdollisuus ostaa lahjaksi pukinkonttiin ratsastustuntilahjakortteja sekä 10 kerran ratsastuskortteja. Tuntikortin ostaessasi ennen joulua saat yhden tunnin kaupan päälle!

Lunta odotellessa ollaan päästy mukavasti hiekkakentällä ratsastelemaan uusitun valaistuksen alla, kerrassaan loistavaa :)

Kesällä 2015 uusittiin myös pihattotarhojen pohjat hiekalle. Nyt kelpaa pihattohevosten elellä kuivissa tarhoissa. Kannattaa kysellä talli- ja pihattopaikkojen tilannetta ja tulla tutustumaan! Otamme hoitoon myös oreja.

Kasvattien kuulumisia:

Tähti-Iivari(4v.) muutti Vaasan suunnalle uudelle omistajalle syyskuussa. Mukavaa päästä seuraamaan heidän yhteiseloa ja kilpailu-uran kehitystä :)

Valon Vekkuli(1v.) on vielä vaille uutta kotia. Nyt pojalla on ollut valjaat päällä ja kohta aloitetaan takaaohjastus. Syksyllä kävimme Kouvolan varsanäyttelyssä ja Veke sai hienosti molemmista liikepisteistä 8 ja kokonaistulos II- palkinto. Kovin järkevä nuorimies tämäkin!

Tähti Unelman vieroitus alkaa kokonaan nyt joulukuussa ja emänsä Tuhkimo pääsee keskittymään täysin tuntihommiin. Unelmasta on kehittynyt fiksu ja kiltti halivarsa :)

Taika-Lumouksen (3v.) kanssa on ratsutusta aloiteltu ja ajettu peruskuntoa, tosin nyt alkaa vähän jo tiineys painamaan että ollaan siirrytty kevyempiin hyvämielen ajolenkkeihin.

Muita hevoskuulumisia:

Shetlannin poni Minni lähtee kohti uusia seikkailuja, joten talutusratsastusta järjestämme jatkossa vain suomenhevosilla ja siihen porukkaan onkin tulossa uusi lisävahvistus, josta kerron lisää kun on koitutunut :)

Mukavaa joulun odotusta kaikille :)

Valon Vekkuli  1v

Syyskausi starttaa

Lomat, niin ihmisten kuin hevostenkin, on nyt pidetty ja on aika palata työntouhuun :)

Syyskauden ratsastustunnit alkavat 10.8. ma, ke, pe klo 17.30-19.30 ja sunnuntaisin klo 12-14. Tuntiohjelmat suunnitellaan ratsastajien tason mukaan. Lisäämme tuntikalenteriin myös viikottaisen estetunnin, johon voivat vähintään helppo c- tasoiset ratsastajat ilmoittautua vaikka normaalin viikkotunnin lisäksikin.  Estetunnilla mahdollista päästä hyppäämään rataa ja isompiakin esteitä taitojen kehittyessä :). Toki este- ja puomiharjoituksia teemme myös vakitunneilla säännöllisesti edelleen. Irtotunti 28€ ja 10h kausikortti 250€.

Alkeiskurssit starttaa 20.8

Torstaina 20.8. alkavat Katjan vetämät 10h alkeiskurssit lapsille ja aikuisille. Tunneilla opetellaan hevosten varustaminen ja perusratsastusta, alussa taluttajat apuna. Tallilta mahdollisuus lainata kypärää! Alkeiskurssin hinta 220€/hlö.

Päiväleirit elokuussa

22.-23.8 järjestämme aikuisten tehokkaan päiväleirin, jossa istuntapainoitteiset koulutunnit, jotka videoidaan ja analysoidaan teoriatunnin yhteydessä sekä perehdymme esteratsastatukseen ratsastajien tason mukaan. Leirillä 1 lämmin ruoka/ päivä. Hinta 180€ tallin hevosella, 150€ omalla hevosella.

Lisätietoja tunneista ja leiristä sekä varaukset Suville  p. 044 506 1943. Tervetuloa ratsastamaan!

Lopuksi vielä hevoskuulumisia! Orivarsa Valon Vekkuli kävi ekaa kertaa maailmalla naapuritallin mätsärissä (kuvassa)  ja sai oikein mukavat arvostelut ja käyttäytyi hienosti! Vekkuli edelleen myynissä! Jäänee pienhevosmittoihin, joten tästä hieno piekkari kisakentille!

Ori Tähti-Iivari etsii myös omaa kisaavaa ihmistä, jotta pääsisi näyttämään lahjojaan kisakentille. Lisätietoja myytävistä hevosista Suvilta.

Myös shettistamma Saarten Minnimanni oli mukana mätsärissä voittaen poniluokan ja näyttelyn symppispalkinnon. Onnea omistajalle ja esittäjälle!

Varsauutisia: Ensi kesälle syntymässä kaksi varsaa yhdistelmistä Taika-Lumous –Tähti-Iivari  sekä  Visun Valo– Tähti-Iivari :)

 

 

untitled-10

Kesää kohti ratsain ja ajaen

Pitkä tovi on vierähtänyt kotisivujen päivityksestä, mutta nyt on sitäkin tehokkaampi päivitys :) Yrityksemme on muuttumassa Suvin hevospalvelut tmi:stä ST Stable Oy:ksi. Henkilökunta ja toiminta kuitenkin säilyy samana ja paranee :)

Kesäleirien ajankohdat on nyt päätetty ja ne sekä muut tiedot leireistä löydät Leirit ja kurssit otsakkeen alta. Tänä vuonna pidämme kolme viikonloppuleiriä, joista kaksi on teemaltaan esteleirejä. Toinen jo enemmän hypänneille ratsastajille ja toinen estehyppelyä aloitteleville. Kolmas leiri on yleisleiri, jossa harrastetaan hevostelua monipuolisesti. Suunnitteilla on myös aikuisille kurssiviikonloppu elokuulle, tästä lähempänä enemmän tietoa.

Hevosille kuuluu hyvää. Tähti-Iivari valmistautuu 4-vuotiaiden laatuarvostelukarsintoihin ajaen, ratsastaen ja irtohypytyksen merkeissä. Taika-Lumousta on nyt talven aikana alettu ajotreenaamaan juoksuttamisen lisäksi ja tamma tykkääkin siitä erittäin paljon. Lumoustakin on myös hypytetty 3-vuotiaiden karsintaa silmällä pitäen, joskin Lumouksella on jälleen kasvupyrähdys päällä, ettei ole vielä varmaa osallistummeko sen kanssa vielä tänä vuonna karsintoihin. Pikku-Tuhkimo jäi mammalomalle maaliskuun alusta ja varsaa odotellaan syntyväksi toukokuun alkupuolella. Valon Vekkuli osallistuu ensimmäiseen varsanäyttelyynsä toukokuussa.

Ratsastustunnit ovat pyörineet läpi talven ja jatkuvat kesän läpi myös. Tosin juhannuksen tienoilla hevoset lomailevat kuten myös heinäkuussa jonkun viikon. Tuntihevosina tällä hetkellä toimivat Make, Valo, Tahti ja Minni-poni. Nyt keväällä starttaa muutama uusi aikuisten ja lasten alkeisratsastusryhmä, kysy lisätietoja suvi@suvinhevospalvelut.net. Nyt uutuutena myös ajotunnit!

Hinnasto :

Pienryhmätunti 28€/hlö, 10h kortti 250€

Yksityistunti/ajotunti 40€/hlö, 10h kortti 370€

Viikonloppuleiri 3vrk 280€/hlö

Yksityistallista vapaana 1 täysihoitopaikka (410€/kk) ja otamme myös tänä vuonna muutaman ulkopuolisen hevosen laidunpaikalle (250-300€/kk). Lisätietoja ja varaukset suvi@suvinhevospalvelut.net tai 044 506 1943

 

_MG_3562

Syysloman touhuja

Tulevalla viikolla järjestämme lapsille päiväleirit 21.10 tiistaina ja 25.10 lauantaina klo 11-16.

Leirien ohjelmassa 1h ratsastusta, hevosten hoitoon tutustumista, välillä käväisemme syömässä lämpimän ruoan ja jatkamme sitten hevosten harjaamisella ja letittämisellä sekä kärryajoalla tai hevosen juoksuttamisella.

Leirin hinta on 50€/hlö

Leiriläisellä ei tarvitse olla hevostaustaa tai omia varusteita. Tallilta saa lainaksi kypärän ratsastukseen ja tarvittaessa taluttajan. Lisätietoja Suvilta.

Leirivaraukset Suville puh. 044 506 1943 tiistain leirille viimeistään maanantaina 20.10 klo 17 mennessä ja lauantain leirille viimeistään torstaina 23.10 klo 17 mennessä.

Potulla avoa ravissa

Uutta verta talliin

Kuukausi sitten saimme tuntihevoskatraaseemme uuden vahvistuksen ruunan nimeltään Vieskerin Potu. Potu on ystäväni hevonen ja tuli meille ylläpitoon. Olen ratsuttanut ruunaa nyt muutaman viikon ja palautellut sen mieleen ratsukuvioita ja lihaskuntoa. Hyvin ovat treenit sujuneet ja Potu onkin jo päässyt muutamien osaavampien aikuisten ratsuksi. Erittäin miellyttämisenhaluinen ja nöyrä ruuna liikkuu upeassa ryhdikkäässä muodossa ja saa ratsastajalleen aina hymyn naamalle :) Potu on myös erittäin mukava maastokaveri ja meno sujuu sekä vetohevosena että jonossa. Jatkossa Potua nähdään useamminkin tunneilla, tervetuloa kokeilemaan!

Uutta verta on tulossa myös tallitiimiin, kun aikuisopiskelija Katja viimein aloittaa työnohessa opiskelun tallillamme. Katjaa voit nähdä jatkossa myös tuntien yhteydessä auttelemassa :)

Sunnuntaipäiville on suunnitteilla muutama uusi ratsastusryhmä aikuisille sekä alkeis- että jatkoryhmien muodossa. Tarkoitus olisi myös järjestää muutama päiväleiri lapsille lauantaipäivisin. Lisätietoja voit kysellä Suvilta joko tekstiviestillä 044 506 1943 tai sähköpostilla suvi@suvinhevospalvelut.net. Kysy myös talli- ja pihattopaikkatilannetta, jos vielä hevosesi on kotia vaille!

Tähti-Iivaria on valmisteltu viikon päästä pidettävään laatuarvostelufinaaliin irtohypyttämällä ja esiintymisharjoituksin perusratsutuksen ohessa. Ensi perjantaina sitten katsotaan millä mielellä pikkuherra on Ypäjällä :)

_MG_3347

Syyskausi lähenee

Helteet tulivat kuitenkin vaikka alkukesä vaikutti kylmälle. Nyt vielä pitää muistaa meidän kaikkien pitää huolta nestetankkauksesta niin hevosten kuin ihmistenkin. Siispä muistutan vielä että ratsastamaan tullessa ottakaa juomapullot mukaan niin välikäyntien aikana pidämme virkistävän juomatauon.

Koulut alkavat ensi viikolla ja samoin alkaa syyskausi ratsastustunneilla. Syyskauden tunnit jatkuvat maanantai-iltaisin, keskiviikosta perjantai-iltoihin sekä sunnuntaisin aamupäivällä ja iltapäivällä. Joitakin uusia ryhmiä pystymme vielä lisäämään kalenteriin, joten kannattaa hyvissä ajoin varailla itselle sopivimpaan aikaan tunti. Lisätietoja ratsastustunnit-linkin alta.

Syyskuun alusta myös hevoset muuttavat jälleen talleihin laitumilta ja talliarki alkaa taas pyörimään täydellä teholla. Muutama tallipaikka on vielä vapaana ja myös pihattoon sopii yksi ruuna. Näistä lisätietoja tallipaikat-linkin alta. Talliapulaisena aloittaa syyskuun alusta hevosalan aikuisopiskelija Katja: Tervetuloa joukkoon iloiseen :)

Lopuksi vielä mainospläjäys, joita näkyvissä myös kauppojen ilmoitustauluilla!

junnumainos aikuistunnit

_MG_9084

Missä on kesä!?

Kesäloma tuli vietettyä syksyisen hyytävässä kelissä, mutta josko nyt viimein kesä koittaisi, kun ollaan kotiuduttu työntouhuun :).

Ratsastustunnit jatkuvat taas iltaisin maanantaista perjantaihin (paitsi leiriviikoilla ma-to) koko kesän suurella kentällä. Vakituntilaiset olivat kyllä ihmeissään kentän koosta. Tuntui kuulemma jättimäiselle ja kyllähän siinä nyt mahtuu tekemään vaikka mitä. Tuntihevoskaartiin on tulossa hiukan muutoksia kesän aikana. Vinski myytiin ja alkuun jatkamme tunteja Tuhkimon, Maken, Tahdin ja Minnin voimin, kunnes uusi asukas saapuu. Hänestä lisää tuonnempana, kyseessä kuitenkin suomenhevonen :)

Viimeisellä hevosleirillä muuten vapaana yksi peruutuspaikka! Leirillä ei tarvitse välttämättä olla ollenkaan hevoskokemusta.Lisätietoja Suvilta.

Nyt kannattaa jo yksityishevosten omistajien kysellä syksyn talli-ja pihattopaikkatilannetta: tällä hetkellä yksi vapaa tallipaikka syyskuusta ja pihattoon sopinee myös yksi vielä. Tallipaikka täysihoidolla 410€/ kk ja pihattopaikka 310€/ kk, lisätietoja p. 044 506 1943.

Varsauutisia: Pikku-Tuhkimo tiinehtyi Jaimesta, joten kaiken mennessä hyvin on ensi kesänä tiedossa ainakin yksi varsalapsi. Valon Vekkuli kasvaa hurjaa vauhtia laitumella ja ovat Minnin kanssa parhaat kaverukset. Ihanaa kun shettistamma jaksaa oripojan leikkejä :)

 

kenttä

Projektia pukkaa…

Jottei elämä käy tylsäksi tai kiireettömäksi aloitimme viimein ratsastuskentän laajennuksen eilen. Kentälle tulee pituutta lisää 20 metriä eli lopullinen koko tulee olemaan hulppeat 25m x 60m. Haastetta lisää se että pyrin pitämään tunnit normaalisti iltaisin. Kentän pitää myös olla valmis perjantaina alkavalle leirille, joka on tämän kesän ensimmäinen viikonloppuleiri. Hommia on siis paiskittava lujasti että saadaan kaikki valmiiksi perjantaihin mennessä :).

Tietenkin tammat ovat tulleet/tuloillaan kiimaan ja olen jo uudet sulhot tytöille päättänyt. Tuhkimo astutetaan (toivottavasti huomenna) Jaimella eli Tähti-Iivari saisi täyssisaren. Valolle olin ajatellut voikkoa oriitta Hillan Jarran, joka on nuori, vasta keväällä kantakirjattu II palkinnolla ratsuksi. Valon kiimaa vielä odotellaan. Valon orivarsa sai viralliseksi nimekseen Valon Vekkuli ja varsa on myynnissä, mutta on nyt jo varattu :).

Viktio ruunamme etsii myös omaa osaavaa ihmistä uudeksi omistajakseen. Hänestä on oltu myös erittäin kiinnostuneita ja toivotaankin että poika saisi uuden rakastavan kodin :)